Yrittäjä voi tehdä ennätysmäärän kauppaa ja huomata vuoden lopussa, ettei kaikesta työstä jäänyt kuin känsät käsiin. Jalometallien ostohinnoista keskusteltaessa unohtuu usein, mitä yritystoiminta maksaa ja kuka lopulta kantaa riskit.

Eräs asiakas totesi minulle kerran kultakaupan yhteydessä, että minullahan on melkoinen tuntipalkka. Viisi minuuttia työtä ja 100€ voittoa. Hänen laskelmassaan oli kuitenkin yksi ongelma joku ontui ja pahasti: tuo 100€ ei ollut voittoa eikä viisi minuuttia riittäisi käytettyyn aikaan. Kauppaan olisi sitoutunut myös 12 000€ yrityksen pääomaa. Sadan euron laskennallisesta erotuksesta olisi pitänyt kattaa vielä materiaalin tutkiminen, mahdollinen käsittely, jälleenmyynti ja osa yrityksen muista kustannuksista. Lisäksi yritys olisi kantanut riskin siitä, että ostetussa tuotteessa ilmenee jotakin odottamatonta esim. esine ei olisikaan kultaa tai kullan maailmanmarkkinahinta muuttuu ennen jälleenmyyntiä. Kauppa jäi tekemättä. En pitänyt sitä yrityksen kannalta järkevänä.

Asiakkaan näkökulmasta tilanne oli varmasti toinen. Hän näki tiskin toisella puolella yrittäjän, joka tutki kullan, kävi hänen kanssaan läpi korujen leimat ja pitoisuudet sekä selitti, mistä kullan arvo ja ostotarjous muodostuvat. Kaiken tämän jälkeen asiakkaalle saattoi silti jäädä mielikuva, että yrittäjä olisi saanut viiden minuutin työllä 100€ voittoa. Helvetin hyvä tuntipalkka. On ymmärrettävää, että sellainen voi näyttää hyvältä ansiolta. Mutta jos yrityksen tulosta voisi arvioida pelkästään kassalla vietettyjen minuuttien perusteella, moni muukin ammatti näyttäisi varsin tuottoisalta.

Kultaliikkeessä asiakkaalle näkyvä työ on usein vain pieni osa kokonaisuutta. Ostoja osaa kuka tahansa tehdä tunnin koulutuksella. Kokonaisvaltaisen kultaliikkeen pyörittäminen vaatii kuitenkin jo aivan toisenlaista osaamista. Jalometallien tutkiminen, eri metalliseosten tunnistaminen, pitoisuuksien määrittäminen, korujen valmistustekniikoiden ymmärtäminen ja tuotteiden todellisen jälleenmyyntiarvon arvioiminen ovat vasta alkua. Esimerkiksi röntgenfluoresenssianalysaattori eli XRF mittaa materiaalin alkuainekoostumusta pääasiassa pinnan läheisyydestä. Laite voi antaa hyvinkin vakuuttavan tuloksen, vaikka esineen sisällä olisi aivan muuta materiaalia. Siksi pelkkä kallis mittalaite ei tee kenestäkään asiantuntijaa tai basalttikiveen naarmun raaputtaminen esineestä.

Jalokivien kohdalla mennään vielä huomattavasti syvemmälle. Kahdella ulkoisesti lähes samanlaisella kivellä voi olla täysin erilainen arvo, ja niiden tunnistaminen voi vaatia optiikan ja mineralogian tuntemusta. Gemmologi voi joutua tutkimaan esimerkiksi kiven taitekertoimia, kahtaistaittavuutta, pleokroismia, sulkeumia ja fluoresenssia. Timantin ja moissaniitin erottaminen toisistaan ei aina onnistu tavallisella timanttitesterillä, eikä luonnollisen, synteettisen ja käsitellyn jalokiven erottaminen ole välttämättä mahdollista pelkällä silmämääräisellä tarkastelulla. Joidenkin käsittelyjen ja alkuperien luotettava määrittäminen edellyttää erikoislaboratorion tutkimuksia joita myös meillä tehdään.

Korujen korjaaminen ja valmistaminen tuovat mukaan metallurgian, lämpölaajenemisen ja juotostekniikan. Kuvitellaan esimerkiksi vanha kultasormus, jossa on lämpöherkkä jalokivi ja useita aikaisempia juotoksia. Yksi väärin valittu juote, liian korkea lämpötila tai väärään kohtaan kohdistettu liekki voi vaurioittaa kiveä, sulattaa aikaisemman liitoksen tai pilata koko korun. Valkokullan eri seoksetkaan eivät käyttäydy kuumennettaessa samalla tavalla. Platina puolestaan vaatii aivan omanlaistaan osaamista ja työskentelytekniikkaa. Eikä tässä ole vielä puhuttu kivien istuttamisesta, vanhojen korujen rakenteellisista heikkouksista tai siitä, miten lämpö vaikuttaa eri metalliseosten ominaisuuksiin.

Ostettu materiaali täytyy myös käsitellä ja myydä eteenpäin. Korujen kohdalla pitää tunnistaa valmistajia, aikakausia, jalokiviä ja mahdollista keräilyarvoa. Yksilöllisten korujen suunnittelu ja valmistaminen voivat kestää pitkään, ja vintage- tai antiikkukorulle sopivan ostajan löytyminen saattaa viedä kuukausia tai jopa vuosia. Olemme joskus puoliksi leikillämme todenneet asiakkaillemme, että jos olet todella hyvä myyjä, ja löydät oikeat ostajat ja osaat pitää katteet kunnossa, ota yhteyttä. Paikka saattaa olla sinun! Tavaraa nimittäin osaa ostaa kuka tahansa tunnin koulutuksella. Kokonaisvaltaisen kultaliikkeen pyörittäminen kannattavasti onkin jo toinen asia.

Miljoonan euron liikevaihto ei lämmitä, jos rahat on loppu

Olen vuosien varrella saanut tutustua yritystoimintoihin useamman yrityksen kautta. Nähnyt useita satoja yrittäjiä. Olen seurannut kasvua, onnistumisia ja tilanteita, joissa liiketoiminta on näyttänyt ulospäin menestyvältä, vaikka todellinen kannattavuus on kulkenut aivan toiseen suuntaan. Ja ne kaikista surullisimmat tapaukset, noh.. Ehkei niitä kannata avata edes tässä tekstissä.

Olen saanut kokea valtavasti myös oman elämäni aikana yrittäjyydestä. Yksi tärkeimmistä opetuksista on ollut se, ettei kasvava liikevaihto automaattisesti tarkoita kasvavaa tulosta. Yritys voi tehdä enemmän kauppaa kuin koskaan aikaisemmin, päivät voivat venyä ja asiakkaita riittää, mutta tilikauden lopussa huomataan, ettei kaikesta tehdystä jäänyt kuin känsät käsiin. Viime kädessä kirjanpito kertoo, oliko liiketoiminta ollut kannattavaa. Kuinka paljon myyntiä oli kertynyt ja kuinka paljon yritykselle oli jäänyt rahaa kustannusten jälkeen.

Jos yritys tekee 1 000 000€ liikevaihdon ja sen toteutunut bruttomyyntikate on 11%, myyntikatetta kertyy 110 000€. Siitä pitäisi maksaa vielä yrityksen muut toimintakulut: palkat, toimitilat, vakuutukset, markkinointi, järjestelmät ja monet muut menot. Jos toiminta vaatii huomattavasti pääomaa, laitteita ja työvoimaa, summa voi osoittautua täysin riittämättömäksi. Tästä voi päätellä nopeasti sen, että jos joku huutaa kovaan ääneen somessa tekevänsä 10%:n myyntikatteella liiketoimintaa ja liikevaihto olisi 200 000€, katetta kertyisi vuodessa vain 20 000€ ennen yrityksen muita toimintakuluja. Jokainen voi miettiä mielessään, kuinka pitkälle sillä summalla pääsee, kun pitäisi maksaa toimitilat, vakuutukset, kirjanpito, laitteet, markkinointi ja mahdollisesti vielä yrittäjän oma palkkakin. Ehkä jossain kehitysmaassa kevyellä kulurakenteella tällainen toiminta voisi ollakin mahdollista, mutta kovin suurta puskuria vastoinkäymisille ei jäisi. Laillisuus ei tietenkään riipu kateprosentista, vaan siitä, miten yritys hoitaa velvollisuutensa. Kannattavuus puolestaan ratkaistaan vasta sitten, kun kaikki toiminnan kustannukset on otettu huomioon, mutta kyllähän luvut puhuvat puolestaan onko kyse oikeasti liiketoiminnasta vai jostain muusta.

Suomalaisten yritysten kannattavuutta voi vertailla myös Tilastokeskuksen yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston avulla. Toimialojen väliset erot ovat huomattavia, eikä esimerkiksi vähittäiskaupan n 31,8%, teollisuuden n. 48,3% ja asiantuntijapalveluiden 92,7% katteita voi suoraan verrata keskenään. Myyntikate ei myöskään kerro vielä sitä, paljonko yritys tekee voittoa. Alma Insightsin tunnuslukuoppaan mukaan myyntikatteelle ei ole yhtä yleispätevää tavoitetasoa, vaan riittävä kate määräytyy yrityksen kulurakenteen ja pääomatarpeen perusteella. Siksi 10%:n myyntikate voi yhdessä liiketoimintamallissa riittää, kun taas toisessa se ei kata edes toiminnan välttämättömiä kustannuksia.

Myös 30% bruttomyyntikate voidaan ymmärtää väärin. Se ei tarkoita, että yritys tekisi 30% voittoa. Myyntikatteen jälkeen maksetaan vielä liiketoiminnan muut kustannukset, ja lopullinen liikevoitto voi jäädä muutamaan prosenttiin liikevaihdosta. Jos 1 000 000€ liikevaihdolla liikevoittomarginaali on 3%, liikevoittoa syntyy 30 000€ ennen rahoituseriä ja veroja. Siinä vaiheessa ei vielä kannata paukutella henkseleitä, varsinkaan jos yritykseen on sidottu merkittävästi pääomaa.

Mikäli liiketoiminta ajautuu vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin, tunnuslukujen seuraaminen ei enää yksin riitä. Jos perse on auki, se on auki. Silloin on tehtävä korjausliikkeitä, eikä mielellään vasta ensi kuussa. Ensimmäiseksi selvitetään todellinen kassatilanne, erääntyvät maksut ja se, kuinka paljon aikaa tilanteen korjaamiseen on. Neuvotellaan rahoittajien ja sijoittajien kanssa lyhennysvapaista tai muista maksujärjestelyistä. Samalla käydään kustannukset läpi, karsitaan tarpeettomat menot ja ajetaan hallitusti alas kaikki sellaiset toiminnot, joilla ei ole edellytyksiä jatkua kannattavasti. Vakavassa maksukyvyttömyystilanteessa on lisäksi arvioitava viipymättä johdon lakisääteiset velvollisuudet ja mahdolliset yritysjärjestelyt. Valitettavan moni toimitusjohtaja jää yksin tällaisen kanssa, koska ajattelee että se olisi jollain tavalla noloa ja häpeällistä.

Mikäli paskat on housussa, niin eipä siinä vaiheessa enää riitä hallituksen kokousten mukavat pullakahvikeskustelut. Hanskat käteen, kädet santaan ja töihin. Pää pois sieltä perseestä ja kantamaan vastuuta. Joskus päätökset ovat epämiellyttäviä ja ikäviä. Saatetaan joutua luopumaan asioista, joihin on käytetty vuosia ja huomattavia summia rahaa. Päätösten lykkääminen voi kuitenkin tulla vielä kalliimmaksi. Joten jos olet kyseisessä tilanteessa, muista hakea rohkeasti apua.

Taloushallinnon oppikirjoista voi oppia paljon. Samoin kokeneilta yrittäjiltä, asiantuntijoilta ja omista verkostoista. Verkostoituminen on tärkeää, mutta päätöksentekoa ei voi ulkoistaa keskustelupalstoille vaikka niillä tuntuu toisinaan olevan hieman liiaksikin tietoa. Yrityksen johdon täytyy ymmärtää, mistä ongelmat oikeasti johtuvat, ja uskaltaa tehdä tarvittavat ratkaisut ajoissa. Joskus ne sattuu ja tuntuu pahalta, mutta niin sattuu konkurssikin.

Ja konkurssiahan ei varmasti torjuta huutamalla mahdollisimman kovaan ääneen korkeita grammahintoja eri some alustoilla. Eikä myöskään sillä, että ajellaan parkkipaikalta toiselle ja kuvitellaan kustannusten katoavan, kun pysähdytään riittävän lyhyeksi aikaa, kun ei jaksettu kysyä lupaa koska se vie niin paljon aikaa tai koska on niin pienistä summista kyse.

Liikkuva kullanostopalvelu voi olla aivan yhtä toimiva liiketoimintamalli kuin kiinteä liiketila, verkkokauppa tai postitse tapahtuva kullanosto. Jokaisessa mallissa on kuitenkin omat kustannuksensa ja velvoitteensa, mikäli ne hoitaa asiaan kuuluvalla tavalla. Jos kannattavuus edellyttää sitä, että sovittuja maksuja tai muita velvollisuuksia jätetään hoitamatta, ongelma ei ole kustannusten suuruudessa vaan tavassa harjoittaa huonoa liiketoimintaa.

Kymmenen prosentin erotus voi kadota yhdessä kaupassa

Kullan ostohinnan ja maailmanmarkkinahinnan välistä erotusta pidetään joskus suoraan kultaliikkeen voittona. Todellisuudessa erotus on vasta lähtökohta. Yrityksen toteutunut myyntikate riippuu siitä, mitä materiaalista lopulta saadaan ja kuinka paljon sen käsittelyyn sekä myyntiin kuluu rahaa.

Kuvitellaan, että kultaliike ostaa asiakkaalta sadan gramman kultaharkon. Harkon oletettu materiaalinen arvo on 11 556€ ja yritys maksaa siitä 10 400€. Ostohinnan ja materiaalin oletetun arvon välinen erotus on 1 156€ eli noin 10% materiaalin arvosta. Se voi kuulostaa suurelta summalta, kunnes tarkastellaan, millaisia riskejä kauppaan liittyy.

Entä jos harkko osoittautuu väärennökseksi, jonka sisällä on volframia? Volframin tiheys on lähellä kullan tiheyttä, minkä vuoksi sitä on käytetty kultaväärennöksissä. Pelkkä paino, ulkonäkö tai tuotteeseen lyöty pitoisuusleima ei aina riitä osoittamaan materiaalin aitoutta. Jos yritys maksaa väärennetystä harkosta 10 400€ eikä saa rahojaan takaisin, yhden epäonnistuneen kaupan vahinko voi vastata huomattavaa määrää onnistuneita kauppoja.

Asiakkaalta ei tietenkään voi odottaa, että hän kantaisi yrityksen liiketoimintariskit. Niiden hallinta kuuluu yrittäjälle. Mutta riskit on otettava huomioon hinnoittelussa. Yritys ei voi maksaa jokaisesta tuotteesta niin paljon, että yksikin virhe uhkaa koko toiminnan jatkuvuutta.

Taivaskullassa jalometallien tutkiminen ja käsittely kuuluvat olennaisena osana toimintaamme. Kun valmistamme tai myymme materiaalia esimerkiksi harkkoina, levyinä, nauhana tai lankana, meidän on tiedettävä, mitä olemme myymässä. Kaikkea ostettua materiaalia ei voida myydä eteenpäin sellaisenaan, eikä pelkkä pitoisuusleima aina riitä. Tutkiminen, mahdollinen sulattaminen, muu jatkokäsittely ja valmistaminen vaativat aikaa sekä rahaa.

Aitousriskin lisäksi kultakauppaan liittyy markkinariski. Kullan hinta voi muuttua merkittävästi sen jälkeen, kun yritys on jo maksanut asiakkaalle. Jos materiaalia ei myydä nopeasti eteenpäin tai hintariskiä ei ole suojattu, yritys kantaa hinnanmuutoksen seuraukset.

Käytetään samaa 10 400€ ostoa laskennallisena esimerkkinä. Jos materiaalin markkina-arvo on ostohetkellä 11 556€ ja kullan hinta putoaa tämän jälkeen 17%, materiaalin uusi arvo on noin 9 591€. Yritys on silloin maksanut materiaalista noin 809€ enemmän kuin sen uusi markkina-arvo olisi.

Jos yritys valmistaa materiaalista uusia tuotteita ja saa myytyä ne 20% uuden materiaalisen markkina-arvon yläpuolella, myyntihinnaksi muodostuu noin 11 510€. Ostohinnan ja myyntihinnan välinen erotus on silloin noin 1 110€ ennen valmistus-, käsittely-, myynti- ja muita kustannuksia. Todellinen tulos riippuu siitä, kuinka paljon työtä tuotteiden valmistaminen vaatii ja kuinka nopeasti ne saadaan myytyä.

Tässä käytetty 17% hinnanlasku on laskennallinen riskiskenaario, eikä kuvaus tiettynä kahtena päivänä toteutuneesta tapahtumasta. Kullan historiassa on kuitenkin nähty voimakkaita hinnanlaskuja ja pitkiä laskumarkkinoita. Ostohetken maailmanmarkkinahinta ei takaa sitä, mitä materiaalista saadaan myöhemmin.

Kultakaupan riskit eivät myöskään rajoitu pelkkään materiaaliin. Vintage- ja antiikkukoruissa pääomaa voi sitoutua varastoon pitkäksi aikaa. Korulla saattaa olla huomattavasti sen kultapitoisuutta korkeampi arvo, mutta sopivaa ostajaa ei välttämättä löydy nopeasti. Yritys voi joutua odottamaan myyntiä kuukausia tai jopa vuosia. Siksi myös korujen ostaminen vaatii harkintaa. Hyvä ostos ei ole sama asia kuin hyvä kauppa, jos tavara jää varastoon eikä sille löydy ostajaa.

Korkein ostotarjous ei kerro kaikkea

Asiakkaan kannattaa vertailla kullanostajien tarjouksia. Siinä ei ole mitään väärää, eikä asiakkaan tarvitse hyväksyä ensimmäistä saamaansa hintaa. Kilpailuttaminen kuuluu normaaliin kaupankäyntiin ja parhaimmillaan se auttaa löytämään tuotteelle paremman hinnan tai reilumman kauppiaan.

Tarjouksia voi vertailla kahdella tavalla. Ensimmäinen on pyytää jokaiselta liikkeeltä itsenäinen arvio kertomatta muiden tarjoamia summia saati sitä että tietäisi asiasta jotain. Silloin näkee, miten yritys tutkii tuotteet, kertoo avoimesti pitoisuudet ja painot sekä perustelee selkeästi hinnoittelunsa. Samalla saa käsityksen asiakaspalvelusta ja siitä, kuinka avoimesti, rehellisesti ja reilusti yritys toimii 😀

Toinen tapa on pyytää ensimmäisestä liikkeestä kirjallinen tarjous ja kysyä seuraavalta, pystyykö se maksamaan enemmän. Näin voi jatkaa useamman kymmenen liikkeen kautta. Menetelmä voi johtaa korkeampaan ostohintaan, mutta yritysten näkökulmasta se voi myös synnyttää tilanteen, jossa kauppa tehdään lähes olemattomalla katteella vain siksi, ettei asiakasta haluta päästää kilpailijalle ja lopulta ollaan siinä tilanteessa, että se 12 000€:n kauppa saattaa tulla sisälle sillä 11 900€ hinnalla.

Jokaisella yrityksellä on oikeus päättää, millä hinnalla se on valmis ostamaan. Jos kilpailijan tarjous on niin korkea, ettei kaupasta jäisi meille järkevää katetta, emme välttämättä lähde sitä ylittämään. Asiakas voi aivan hyvin valita toisen yrityksen. Kaikkia kauppoja ei tarvitse voittaa. Asiakkaita riittää maailmassa, jotka arvostavat meidän tapaamme tehdä jalometalli kauppaa avoimesti.

Alalla toimii hyvin erilaisia yrityksiä, eikä niiden kannattavuutta voi arvioida pelkästään ostohinnan perusteella. Jollakin on kiinteä liiketila ja henkilökuntaa, toinen toimii liikkuvasti tai hyvin pienillä kiinteillä kustannuksilla asuen osto-autossa. Joku ostaa jalometalleja suoraan jälleenmyyntiin, toinen jalostaa niitä uusiksi tuotteiksi. Toimintamallit, pääoman tarve ja riskit poikkeavat toisistaan.

Tämä ei kuitenkaan muuta yhtä perusasiaa: yrityksen täytyy pitkällä aikavälillä saada myynnistään enemmän kuin toiminnan ylläpitäminen maksaa. Jos jokainen kauppa tehdään lähes olemattomalla katteella, volyymin kasvattaminen ei välttämättä paranna tulosta. Se voi päinvastoin kasvattaa työmäärää, sitoa lisää pääomaa ja lisätä riskejä.

Joskus leikittelen ajatuksella, millainen yritysmaailma olisi, jos jokaiselle toimialalle määrättäisiin lailla vähimmäiskate. Yritykset eivät voisi kilpailla loputtomasti polkemalla hintojaan, ja asiakkaat joutuisivat kiinnittämään enemmän huomiota palveluun, osaamiseen ja luotettavuuteen. Silloinhan nähtäisiin, kuka todella osaa palvella!

Todellisuudessa tällainen järjestelmä ei takaisi yritysten kannattavuutta. Kustannukset, tehokkuus ja riskit vaihtelevat niin paljon, ettei sama kate sopisi kaikille. Hintakilpailun rajoittaminen voisi myös nostaa asiakkaiden maksamia hintoja. Suomessa kilpailulainsäädännön tarkoituksena on turvata toimiva kilpailu, ei taata yrityksille tiettyä voittoa. Ajatus on silti huvittava. Jos hinnalla ei voisi kilpailla, yritysten olisi erottauduttava entistä enemmän palvelulla, laadulla ja asiantuntemuksella. Niillä pitäisi mielestäni olla merkitystä myös nykyisessä kilpailutilanteessa.

Reilu kauppa ei tarkoita ilmaista työtä

Taivaskullassa haluamme tehdä kauppaa avoimesti. Kerromme asiakkaille, mistä kullan arvo muodostuu ja miten ostotarjouksemme määräytyy. Asiakas saa kysyä, vertailla, neuvotella ja myös kieltäytyä. Aivan kuten yritykselläkin on oikeus jättää kauppa tekemättä, jos se ei ole liiketaloudellisesti järkevä.

Emme väitä olevamme jokaisessa tilanteessa markkinoiden korkeimman hinnan maksava yritys. Haluamme kuitenkin olla yritys, jonka kanssa asiakkaan on turvallista ja miellyttävää asioida. Meille on tärkeää, että asiakas ymmärtää, mitä hänen tuotteistaan on arvioitu, miten hinta on muodostunut ja millaisia vaihtoehtoja hänellä on.

Osa asiakkaista arvostaa ennen kaikkea mahdollisimman korkeaa hintaa. Toisille asiantuntemus, luotettavuus ja palvelu ovat yhtä tärkeitä. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Olen valmis maksamaan enemmän, jos tiedän, että asiat hoidetaan kunnolla ja mahdollisiin ongelmiin suhtaudutaan vastuullisesti. Se ei tarkoita, että korkea hinta takaisi hyvän palvelun tai edullinen palvelu olisi huonoa. Pelkkä hinta ei kuitenkaan kerro koko totuutta.

Yrittäjyys on välillä aika erikoinen laji. Kun onnistut, joku ajattelee, että ansaitset liikaa. Kun epäonnistut, joku ihmettelee, mikset osannut hoitaa yritystäsi paremmin. Kun maksat enemmän kuin kilpailijat, joku epäilee, miten se on mahdollista. Kun maksat vähemmän, joku pitää sinua ahneena. Ja kun yrität selittää asiaa, joku saattaa ajatella, että selittelet liikaa.

Vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: kun kumarrat yhteen suuntaan, pyllistät toiseen.

Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvitsekaan. Sen sijaan voi tehdä parhaansa, toimia avoimesti ja seistä omien periaatteidensa takana. Minulle yrittäjyys ei ole pelkästään kaupankäyntiä. Se on vastuuta, jatkuvaa oppimista, riskien kantamista, investointeja ja joskus melko pitkiäkin opintopäiviä.

Ja kyllä, yrittäjänkin pitäisi saada työstään korvaus. Yritykseen sijoitetulle pääomalle pitäisi olla mahdollisuus saada kohtuullinen tuotto, lainat pitäisi pystyä maksamaan takaisin ja yrityksellä pitäisi olla varaa kehittää toimintaansa. Jos katteita jatkuvasti pienennetään ja poljetaan, jotakin jää väistämättä tekemättä. Ehkä uutta laitetta ei hankita, työntekijää ei voida palkata tai toimintaa ei pystytä laajentamaan. Ja mikäs sen mukavampaa kuin kantaa kaikki yrittäjyyden riskit ja elää siinä sivussa pyhällä hengellä ilman palkkatuloja.

Kannattavuus ei ole ahneutta. Se on edellytys sille, että yritys pystyy palvelemaan asiakkaitaan myös tulevaisuudessa. Jos yrityksen taloudellinen perusta murenee jatkuvan hintakilpailun vuoksi, lopulta kärsivät asiakkaat, työntekijät ja yrittäjä itsekin.

Reilu kauppa ei tarkoita sitä, että toinen osapuoli voittaa ja toinen häviää. Se tarkoittaa sitä, että molemmat ymmärtävät, mistä ovat sopimassa, ja voivat hyväksyä kaupan ehdot.

Siihen me Taivaskullassa pyrimme.
Liikevaihdolla voi tehdä vaikutuksen.
Kannattavuudella pidetään yritys hengissä, sukupolvilta toisille.

Kirjoittajana Taivaskullan sanaseppo ja kuten eräs kaverini tituleerannut;
Toimari – Jonne Sahanen
Taivaskulta Oy – Reilua kultakauppaa, ihmiseltä – ihmiselle.